Pelausnäyte
Apr 14, 2016 12:12:34 GMT
Post by laulujoutsen on Apr 14, 2016 12:12:34 GMT
Mikä on dhruva?
[vastaus piilotettu]
Hahmosi näkee kuinka eläinmuodossa oleva muodonmuuttaja varastaa jotain torilta.
Kukaan muu ei tunnu huomaavan asiaa. Kirjoita siitä kuinka hahmosi toimii tilanteessa.
Enaldie oli torilla, etsimässä omenoita omenakakkuunsa, jonka hän leipoisi itselleen. Hänen oli tehnyt mieli jotain makeaa jo viikkoja, ja aamulla hän oli viimein päättänyt leipoa omenakakun. Valitettavasti omenat puuttuvait, ja Enaldie joutui lähtemään torille ostamaan niitä – omalla pihallaan hänellä ei ollut omenapuuta. Nuori nainen vihelteli kävellessään torilla, etsien omenakojua, ja pian hän löysikin sen. Vaaleatukkainen katseli omenoita, koettaen päättää niistä parhaimmat, kun huomasi sivusilmällä viereisessä leipäkojussa tapahtuvan jotain. Kotka laskeutui kojun eteen, katseli ympärilleen hyvin ihmismäisesti, ihan kuin varmistaisi, ettei kukaan näkisi, ja nappasi leivän nokallaan. Enaldiella kesti hetki tajuta, mitä oli tapahtunut. Kun hän viimein tajusi, ett Kotka oli muodonmuuttaja, joka varasti leivän, nainen kääntyi kohti Kotkaa.
”Hei ei noin saa-” nainen huusi, muttei ehtinyt sanoa sen enempää, kun Kotka jo virnuili (tai ainakin se näytti siltä Enaldien mielestä, vaikkei hän voinut olla varma, sillä linnulla oli leipä suussaan). ”Ei noin saa tehdä!” hän huusi lauseensa uudestaan, otti muutaman, nopean askeleen kohti Kotkan suuntaan, muttei ehtinyt tehdä mitään muuta, ennen kuin lintu lensi pois paikalta jättäen Enaldien katsomaan peräänsä. Hän olisi kovasti halunnut lentää Kotkan perään, mutta tuli siihen tulokseen, ettei hän koskaan saisi lintua kiinni, eikä varsinkaan jos toinen muuttuisi takaisin ihmiseksi jossain.