Kysymyksiä työpaikoista
Oct 13, 2017 14:14:59 GMT
Post by RillaRalla on Oct 13, 2017 14:14:59 GMT
Heippa!
Täällä kuikuilee mahdollinen liittyjä! Ensinnäkin pitää kehua, että onpas ihanan tyhjentävät, mutta kuitenkin tarpeeksi tiiviit sivut! Maailma on mielenkiintoinen ja en osaa sitä muuten sanoa, mutta tyylilleen uskollinen(?) :DDD Eli vaikuttaa hyvin mietityltä paketilta. Mielenkiintoni peliä kohtaan heräsi jo aikaa sitten, mutta vasta nyt tilanne sallisi mahdollisen mukaan hyppäämisen.
Kyselyketjua selatessani olen siinä käsityksessä, että monissa asioissa voi soveltaa 1800-luvun alkupuolen käytäntöjä. Kysymykseni koskisi ensisijaisesti kätilönä toimimista. Jo ennen viktoriaanista aikaa kätilöitä alettiin syrjimään epäpätevinä ja ”likaisina”, mikä pohjautui enemmänkin naisvihaan; siihen, että naiset eivät saisi olla tekemissä toistensa alapäiden kanssa ja, että nämä ovat epäpäteviä hoitamaan homman, kun tiede ja sivistys kehittyy ja sen parissa oppivat ja työskentelevät miehet (lääkärit), olisivat pätevämpiä. Kätilöt eivät periaatteessa koskaan kaikonneet ja olihan siinä sekin, että kaikilla naisilla ei ollut mahdollisuutta matkata lääkärin luokse tai nämä muuten luottivat enemmän kotisynnytykseen ja kätilöön. Haluaisin tietää, että miten kätilöt toimivat Nimrithin maailmassa? Onko heitä ja jos on, niin voivatko he toimia itsenäisesti (miten silloin suhtaudutaan?) vai ovatko he esim. luostarin alaisuudessa tai hoitavatko papittaret kätilönä toimimisen? Meidän maailmassa myös nunnat saivat kätilökoulutuksen. Minua kiinnostaisi tehdä hahmo, joka on vanhemmalla kätilöllä oppilaana.
Toisekseen haluaisin ylipäänsä tietää, että onko jotain ammatteja, mitä Nimrithiin kaivattaisiin? Etenkin käsityöläis- ja palveluammatit kiinnostavat minua.