Anyu
Mar 20, 2018 16:43:37 GMT
Post by Sono on Mar 20, 2018 16:43:37 GMT
Nimi: Anyu
Maassa: Anyu Faleen. Maassa sukunimi hankittii epäilyksien pienentämiseksi ja perheen yhtenäistämiseksi lapsia ajatellen.
Ikä: 1499v
Sukupuoli: Mies
Laji: Suojelusenkeli
Suojatit:
- Sylvan [Lucretia]
- Oliver [Sipuli]
- Camille [Hijiri}
Maine:
Kaunispiirteinen enkeli mielletään tiukkapipoiseksi, mutta on pidetty työssään pätevänä mitä suojelusenkelin työhön tulee. Häntä arvostetaan, mutta selän takana pidetään ylimielisenä diivana ja joskus jopa miestennielijänä. Kuolevaislapsien kasvatuksesta on kulkenut yliluonnollisen piireissä huhuja ja osa pitää moista tointa omituisena, mutta harva, jos kukaan tiesi totuutta ystäviä lukuunottamatta.
Työnkuvat:
Hieronta:
Anyu on harjoittanut klassisen hieronnan taitojaan vuosisatojen ajan. Oppia alkeisiin on haettu muualta ja tutkimukset ovat olleet laajoja oman tyylin kartoittamista ajatellen. Nykyään Anyu harjoittaa hierotaa Nimrithin kaupungin Lotus Medellassa ja Taivaassa niin Nymphiassa kuin kotonaankin. Ajat hieronnan harjoittamiselle ovat satunnaisia, mutta yleensä etukäteen ilmoitettuja. Yksityishenkilöt voivat lähestyä Anyua yksityisajan toivossa.
Maksuna kelpaavat kauniit korut ja paikallinen valuutta.
Isyys:
Sydämensä kuolevaislapsille menettäneenä jo kauan sitten on Anyu jo useamman vuosisadan ajan kasvattanut katu- ja orpolapsia ominaan. Enkelinä Anyusta ei koskaan saattanut tulla oikeaa, biologista isää, joten kunnollisen elämän ja edes yhden vanhemman antaminen lapselle oli vähintä mitä mies saattoi kaipuulleen tehdä. Isänä Anyu on pyrkinyt opettamaan lapsille elämän perustaitoja, antanut heille kunnon eväät elämään ja tukenut heitä tiellään matkalla kunnon kansalaisiksi ja aikuisiksi. Lukuisia lapsia on saatettu vauvasta niin alttarille kuin hautaankin. Käy toisinaan vierailuilla orpokodissa leikittämässä lapsia ja lukemassa heille.
Nykyiseltään lapsia on talossa kolme kappaletta. Yksi heistä on alle 10-vuotias ja kaksi jo teini-iän saavuttaneita. Vanhempia kasvatteja on kaupungissa useampia.
Asuminen:
Taivas:
Asunto on vaihtunut Taivaassa kertaalleen. Nykyinen sijaitsee asuinalueella lähempänä aukiota ja on käytössä suurimmaksi osaksi hierontatöitä tehtäessä, mutta toisinaan myös omaa aikaa varten. Asunto koostuu olohuoneesta, jossa on seinusta varattuna erilaisille kirjoille ja muistiinpanoille sisältäen paljon asiaa magiasta, lapsista ja yrtteistä. Yhtä nurkkaa koristaa laakeampi sohva lukuisilla untuvatäytteisillä tyynyillä ja siitä sivummalla eräänlaisen käsintehdyn sermin takana oli piste hieronnalle. Olohuoneen lisäksi asunnossa on pieni kylpyhuone, keittiösyvennös ja makuuhuone kaapistolla sisältäen Anyun vuosisatojen saatossa kerätyt ja teetätetyt vaatteet sekä arvotavarat.
Maa:
Jo vuosikymmenien ajan Anyulla on ollut ympäri maata lukuisia asuntoja, jossa on kasvattanut orpolapsia. Nykyinen sijaitsee Nimrithissä keskeisellä paikalla parin kilometrin päässä keskustasta. Asunnossa on kaksi kerrosta, runsaasti tilaa useammalle lapselle kasvaa. Talon takapuolella on pieni piha varustettuna kaivolla ja pienellä puutarhalla. Anyu viettää asunnossa enemmän aikaa kuin Taivaan asunnossa ja pitää jopa omaa huonetta talossa. Henkilökohtaisimmat tavarat ovat kuitenkin säilössä Taivaassa.
Taidot/Kyvyt:
Parantaminen: On kehittynyt parantamisen saralla ja kykeneväinen parantamaan laajalti ulkoisia vahinkoja sisältäen murtuneet luut ja syvemmät palovammat vakavuuden tasosta huolimatta. Kykenee myös kiinnittämään irronneita raajoja, muttei parantamaan hermoja täydellisesti. Voi parantaa myös vaurioituneita sisäelimiä. Kriittisimmät sisäelinvauriot eivät välttämättä onnistu täydellisesti ja vievät enemmän aikaa. Parantaminen itsessään voi heikentää käyttäjän kehoa väliaikaisesti ja aiheuttaa kipua. Parantaminen tapahtuu käden kautta, huulin ja jopa puhaltamalla.
Puhdistus: On kykeneväinen poistamaan ja lieventämään kirouksia aina esineistä eläviin olentoihin. Demonien ja heikoimpien jumalien kiroukset on mahdollista poistaa kokonaan, mutta voimakkaampien jumalien, kuten arkijumalien kirouksien kohdalla vain lieventäminen on mahdollista. Kirouksen poistaminen sai aikaan yleistä heikotusta ja sairastumisen kaltaisen olotilan kirouksen laadusta riippuen.
Energia: Väriltään kullankeltainen energia taipuu moninaisiin tarkoituksiin. Sen on mahdollista muovautua haluttuihin muotoihin demonstroimaan asioita, se voi valaista tiloja hämärässä ja mahdollisesti aiheuttaa myös hetkellisen, noin kymmenien sekuntien mittaisen sokaistumisen.
Muistot: Koskettamalla toista kykenee Anyu näyttämään ja selaamaan muistoja, omiaan tai kohdehenkilön koko tuon elinajalta. Muistoja katsottaessa mukana on aina kokonaiskuva kuvineen, puheineen, ajatuksineen ja tuntemuksineen ja toisinaan Anyun on mahdollista tuntea nämä tuntemukset itsessään, kuten ilo, suru tai mielihyvä. Muistojen kaivaminen on mahdollista kenen tahansa kohdalla ja silloinkin, vaikka kohdehenkilö ei enää tarkkaan muistaisi osaa elämänsä tapahtumista. Pyyhittyjen muistojen katsominen ei kuitenkaan ole mahdollista. Omalla kohdalla muistojen näyttäminen tapahtuu tapahtumakohtaisesti ja kohdehenkilön kohdalla joko tapahtumakohtaisesti tai vastaavasti selaamalla, jonka jälkeen on helpompaa käydä käsiksi erinäisiin tapahtumiin suoraan.
Telepatia: Kykenee puhumaan telepaattisesti kohteelleen, jolloin tuo kuulee äänen mielessään. Tämä on mahdollista vain näköyhteydessä. Kykyä käytetään toisinaan suojattien varoittamiseen kuin se olisi jonkinlainen sisäinen ääni.
Teleportaatio: Kykenee siirtymään paikasta toiseen siinä missä kuha tahansa yliluonnollinen. Taito on tasoltaan keskiverto.
Telekinesis: Kykenee siirtämään suurinpiirtein paksun opuksen painoisia ja kokoisia esineistä.
Suojakenttä: Suojakenttä on kehitetty kohtuullisen voimakkaaksi. Se saattaa vastaanottaa useampia pienempiä iskuja tai muutaman vahvemman ennen hajoamista. Ylläpitämisen pituus riippuu täysin työhön käytetystä energiasta.
Yrttitietous: Vuosisatojen aikana Anyu on pitänyt kirjaa ja opiskellut lukuisia yrttejä ympäri Taivasta ja Maata. Enkeli on kykeneväinen valmistamaan lukuisia erilaisia rohtoja erilaisiin vaivoihin ja kolotuksiin. Ei ole tavatonta saada ovelle rohtojen ja salvojen tarpeessa olevia kaupunkilaisia.
Ulkonäkö:
Pituus: 175cm
Paino: 59kg
Kasvot: Ulkoiselta olemukseltaan Anyu huokuu kauneutta ja eleganssia. Hänen kasvonsa ovat kuvankauniit, pitkät ja linjoiltaan pehmeät. Kasvojen kruununjalokivien virkaa toimittavat hailakkaa sineä loistavat, mantelimaiset ja paljon elämää nähneet silmät, joiden loistosta on helppoa havaita erilaista tunteidenkirjoa aina lempeästä vilkuilusta kolkkoon tuijotukseen. Kulmansa ovat ohuet ja siistityt, samaan vaaleaan värimaailmaan taittuvat kuin hiuksensa. Nenä on siro ja suora, huulet heleän punoittavat, pehmeät ja täyteläiset.
Keho: Kauneutensa puolesta Anyun kehoa on siunattu herkällä solakkuudella, lähes naismaisella eikä hänen piirteidensä alta löydy liioin voimakkaita lihaksia, joka pistää hänen fyysiset voimansa alhaisiksi. Muodot ovat omaksuneet kevyesti maskuliinisia piirteitä, vartalo on kiinteä, mutta omaa sulokkaan pehmeitä linjoja ja kaarroksia. Raajat ovat sirot ja sormet sorjat, mutta voimakkaat johtuen hänen työstään hierojana. Hipiä on vaalea, se on pehmeä ja virheetön, vaan helposti mustelmille altistuva.
Hiukset/karvoitus: Suortuvat ovat pitkät, tunnultaan silkkisen pehmeät. Avonaisina, selkää vasten maaten hiukset yltävät hipomaan takapuolen pintaa ja kiinni, ylemmäs takaraivoon sidottuna tavoittelevat keskiselkää. Värimaailma hohkaa platinaa, taittuu kellertävään sointuen yhteen silmien sinen kanssa. Hiukset raamittavat kauniita kasvoja koreasti oikealta yleisesti, mutta taipuvat myös vaihtamaan paikkaansa useiden erilaisien kampauksien koristaessa päätä mieltymyksestä kampauksien näpertämiseen. Muu karvoitus kehosta on jätetty minimiin, ellei kokonaan pois.
Siivet: Siivet ovat koreat, ne ovat suuret ja kestävät, mutta samaan aikaan herkät kosketukselle. Täydellisyyttä tavoitteleva sulkapeite on suurimmaksi osaksi puhtaan valkoinen, vaan pari lyhyttä sulkaa aivan selän kiinnityksillä pilaavat kokonaisuuden värityksellään: hailakalla ruskealla.
Korut: Koruihin kovasti mieltyneenä on Anyun yllä aivan tavallista nähdä jos jonkinlaista hohdetta. Erityisesti hänen kampauksensa omaavat erilaisia hiuskoruja ja suosikkeja on helppoa nimetä. Päälle on myös omat korunsa, samoin kaulalle,, korviin, ranteille ja jopa nilkoille, vaan kahta jälkimmäistä näkee hieman harvemmin. Sormuksia Anyu ei käytä, sillä haaveilee vain yhden tietyn sormuksen koristavan joskus hänen sormeaan, hääsormuksen.
Vaatetus: Anyu on omaksunut pukeutumiseensa piirteitä idästä (Hanfu ja kimono -tyyliset kokonaisuudet). Hän pitää koristeellisista kankaista, pehmeistä ja silkkisistä, mutta ennen kaikkea suosii tietynlaista helppoutta. Tilanteesta ja asukokonaisuudesta riippuen kankaiden alla käytetään kevyitä housuja. Kuolevaisien seassa pyrkii mukailemaan heidän tyyliään, mutta yleisesti ottaen mielii säilyttää itsensä katseista välittämättä.
Pinnan alla:
Arvoonsa soveltuen on Anyu tunnollinen. Hän on hillitty ja voimakastahtoinen suojelusenkeli, joka tuntee hyvin oman arvonsa ja paikkansa muiden keskellä haluamatta jäädä kenenkään varjoon. Hän ei mieli olla seinäruusu, se, jota kukaan ei hae tanssimaan, vaan tunnustaa oman kauneutensa ja sen miten hänet usein koetaan viehättäväksi, vaikka se onkin vain ulkokuori. Sen kuoren alla kytee kuitenkin paljon muutakin. Ei ole koskaan vain kauneutta tai komeutta ja Anyu on pitänyt huolen siitä, että se tulee myös esille. Voimakastahtoisena enkeli tietää mitä haluaa. Hän ei halua jäädä poljetuksi muiden jalkoihin, ei halua olla kenenkään sätkynukke, vaan pitää mieluummin kiinni omista ajatuksistaan ja metodeistaan asioiden suhteen, pitää kiinni rajoistaan ja asettamistaan säännöksistä toivoen, että muutkin niitä kunnioittavat. Kuten säännöt, myös käytöstavat ovat suuressa arvossa ja niiden puutteellisuus luo usein tyytymättömyyttä, jonka julki tuomisessa ei ole minkäänlaisia ongelmia. Anyu on tottunut puhumaan epäkohdista, on kautta aikain tottunut ottamaan kantaa muiden käytösongelmiin, jos on kokenut tämän mitenkään tarpeelliseksi. Tämä kertoo enkelin olevan hyvin sivistynyt yksilö, joka ei liioin siedä yleistä riekkumista tai leväperäisiä toimintapoja ja mies mieliikin nähdä muissa sitä samaa tunnollisuutta, johon itse on oppinut tukeutumaan. Tiukkuus näiden asioiden suhteen on vain luontainen lisä ja silloin tällöin Anyua voisi jopa kuvailla armottomaksi akaksi.
Kautta aikain Anyu on huolehtinut kuolevaisien jälkikasvusta. Heitä on kasvatettu omina ja heitä kohtaan käytösmalli mahdollisesti poikkeaa siitä mitä useimmat näkevät. Kuten lapsien, myös suojattiensa kohdalla Anyu on huolehtivainen, suojelevainen ja tarkkaavainen. Hän on kuin leijonaemo, jonka suojelee lapsiaan armotta ja opettaa, ettei maailma ole täynnä kukkia ja mehiläisiä. Tähän juontaa juurensa yksi hänen opetusmetodeistaan, jossa Anyu usein antaa niin lapsiensa kuin suojattiensakin kokeilla erinäisiä asioita oppiakseen mikä on oikein ja mikä ei, mikä satuttaa ja mikä ei, mutta hyvän maun rajoissa, sillä koskaan ei mies tahdo ajaa heitän kuolon kouriin. Ensimmäisellä kerralla vahinko, toisella idiotismia.
Silti Anyu on kuin kuka tahansa isä ja toisaalta taas kuin kuka tahansa äiti. Hän hoitaa lapsien kasvattamisen, heidän kouluttamisensa elämään, heidän lohduttamisensa ja auttaa ongelmien ratkomisessa, vaikka yleisesti pyrkii heitä kannustamaan miettimään ensin itse. Anyu on yksilö, joka kertoo mieluummin asioiden todellisen laidan kuin käy pehmentämään sitä mikä kuitenkin joskus kääntyisi todellisuuksi jotain muuta kautta. Lapsiensa ja toisinaan suojattiensakin kohdalla Anyu on myös hyvin tarkka heidän rakkauselämästään. Katsastaa usein heilan sopivuuden, utelee ja kyselee kuin peläten tulevansa hylätyksi, vaikka tämä tunne on enemmän läsnä hänen lapsiensa kohdalla. Lapsilleen hän haluaa onnea, vaan silti ei voi olla taipumatta toisinaan itsekkäisiin ajatuksiin.
Muiden kohdalla Anyun käytömalli voi olla yksilökohtaista. Hänen kasvoillaan lepää usein pehmeä hymy, vaikka yleinen olemus huokuisikin tietyinlaista etäisyyttä ja arvokkuutta. Pohjimmiltaan mies on hyväsydäminen. Ei koskaan kirjoita nimeä syyttä mustalle listalleen tai ole kolkko ilman, että toinen osapuoli on sen jotenkin osakseen ansainnut. Kuitenkin mustalle listalle pääseminen ei ole tehtävänä turhan vaikea, jos tällaista on todellisuudessa vailla. Anyu on suhteellisen herkkä persoona, vaikka tietynlaista voimaa persoonassaan mainostaakin. Hän loukkaantuu verroin helposti, jolloin käytöksensä kääntyy lämpimästä kolkkoon hyvin nopeasti ja jopa huomattavasti. Hän voi alkaa linjalle, jossa syyllistetään toisen tekemisiä ja toisaalta taas linjalle, jossa hänelle puhuminen on tehtävänä toivotonta. Silti vihaisenakaan ei Anyu taivu väkivallan puolelle eikä sitä siedetä yleisenä käytöksensä tai pidetä ratkaisuna ongelmiin. Tämä ei laske sisäänsä kuitenkaan fyysistä kurittamista, joka lapsien kanssa on minimissä heidän käyttäytyessään huonosti, mutta muilta ei ole pois suljettu vaihtoehto saada kämmentä poskelleen tarvittaessa. Jos kukaan on koskaan hänen vihansa niskaan ansainnut on Anyu myös heidän kohdallaan kykeneväinen nauttimaan näkemästään kärsimyksestä. Koskaan hän ei unohda muiden tekemiä virheitä, ei pettämistä, ei minkäänlaista petosta tai valhetta ja vuosienkin päästä tämä sama katkeruus voi olla läsnä.
Anyu on rakkaudennälkäinen persoona, romantiikkaa imevä pesusieni, joka pitää hemmottelusta ja jolta on mahdollista viedä jalat alta romanttisin elkein. Hän ihastuu helposti ja ilmaisee itseään toisinaan jopa viekottelevin elkein. Viehättävä olemuksensa ei suinkaan ole aivan tuulesta temmattua, vaan toisinaan Anyu käy mieluusti pieneen leikkiin tai kiusoitteluun toisen osapuolen kanssa, mutta ei silti koskaan ole helppo. Ei mieli vastaanottaa kosketusta, johon ei ole varautunut. Anyu haaveilee syvästä rakkaudesta ja jopa sormusesta sormessaan, avioliitosta.
Intiimin kanssakäymisen suhteen Anyu pitää niin sensuellisuudesta kuin kovemmistakin otteista, ei kuitenkaan väkivallasta. Hän pitää hyväilevistä kosketuksista, suloisista suudelmista ja yleisestä hellyydestä. Anyu on usein läheisyydenkaipuinen, mutta ei silti koskaan ole hyppäämässä kenen tahansa syliin täyttääksen tämän kaipuisen kiintiönsä. Merkintöjä Anyu ei kuitenkaan iholleen liioin tahdo. Ei tahdo mustelmia tai imujälkiä pilaamaan vaalean hipiänsä täydellistä harmoniaa.
Historia:
Ennen taivaltaan enkelinä Anyu kulki nimellä Anaia. Hän oli osa suurperhettä, yksi vanhimmista sisaruksista heidän päälukunsa oltua 10 ja vanhemmat erikseen. Tuolloin nälkävuodet riepottelivat aluetta, joka teki hallaa jo valmiiksi huonotuloiselle perheelle. Ne ajat ajoivat vanhemmat radikaaleihin muutoksiin, vaikeaan päätökseen, jossa myivät kaksi vanhinta sisarusta orjiksi läheiseen, rakenteilla olevaan hallitsijakaupunkiin. Se jätti Anaiasta vanhimman paikalla olevan sisaruksen, jätti hänestä sen huolehtijan, kun isä painoi pitkiä päiviä työmaalla ja äiti piti huolen kodista. Hetken tuolloin kaikki oli hyvin, kunnes nälkävuosien käytyä lauhtumaan pyyhkäisi kulkutauti heidän kotikylänsä lävitse. Tauti sai pauloihinsa puolet asukkaista ja vei heidän mennessään. Se tauti vei Anaialta vanhemmat ja 4 sisarusta. Se pakotti heidät jättämään kylän ja siirtymään vehreämmille laitumille naapurikylään, jossa Anaia toimi vakituisesti kolmen jäljelle jääneen sisaruksensa huoltajana. Anaia oli huoltajuuden saadessaan tuolloin täyttänyt vasta 20 vuotta. Sisaruksista jokainen oli vielä nuoria, he olivat alle 10-vuotiaita ja työllistivät Anaiaa niin paljon, ettei mahdollisuutta oman perheen perustamiselle löytynyt moneen vuoteen. Sisaruksien työllistämisen lisäksi naiset eivät viehättyneet hänestä. Syynä ei koskaan ollut ulkoisen olomuodon puutokset, vaan valitettava totuus siitä, että Anaia oli muodonmuuttaja, metsäkauris. Tuolloin, siinä kylässä missä hän sisarensa kasvatti oli tiukat säädökset muodonmuuttajien varalle ja osakseen he saivat syrjintää. Olivat likaisia eläimiä, vaikka vain Anaia ja yksi hänen sisaristaan kantoivat tätä geeniä dominoivana. Heidän niskaansa alkoi hiljan valua syytöksiä varkauksista, he alkoivat saada uhkauksia eikä Anaia tohtinut ottaa niitä tosissaan, kuin vasta sitten, kun heidän ovensa taakse ilmestyi pieni joukko ihmisiä, pahantahtoisia syyttämään Anaian nuorempaa sisarusta varkaudesta, uhkasivat ottaa hänen päänsä. Anaia ei avannut ovea, mutta oli kehottanut sisaruksensa pakenemaan takaovesta. Se oli viimeinen kerta, kun Anaia sai nähdä sisaruksensa, sillä heidän mentyään väki murtautui sisään vain saadakseen vihaisen miehen päälleen. Se oli loppu, Anaia oli tiennyt sen koko ajan ja tulikin surmatuksi kyläläisien toimesta omalle kotiovelleen.
Menneisyyden tarina suojelemisesta ja kasvattamisesta antoi Anaialle puhtaan sielun ja hän syntyi uudelleen enkelinä nimenään Anyu. Hänen mentorikseen suotiin Maan jumala Hadenius, jonka opissa Anyu saattoi ottaa uuden elämänsä ensimmäiset askeleet. Alusta alkaen Anyu oli kuuliainen ja innokas oppimaan, hyvin tunnollinen ja miellyttävä käsitellä. Mentorinsa opit olivat aina kultaakin kalliimpi. Niiden ohjeistuksien avulla Anyu otti useamman askeleen elämässään ja vaikka tuolloin noviisi itsenäistyikin aikaisin on mentori edelleen tärkeässä roolissa hänen elämässään, mutta mentorin sijaan hyvänä ystävänä.
Jo aikaisin Anyu kiinnostui kuolevaisista ja varsinainen ensimmäinen kosketuksensa tuli ensimmäisen suojatin myötä. Sitä virkaa toimitti nuori mies, jonka aikaisempi suojelusenkeli oli menehtynyt. Anyu seurasi läpi nuoren miehen elämän tuon kulkua. Katsoi tuon rakastuvan, katsoi menevän naimisiin ja saavan jälkikasvua, jolloin sai myös ensikosketuksen pienien kuolevaislapsien sulokkuuteen. Se ei ollut vielä se polku, joka hänet sai heräämään, vaan vasta vuosisatoja myöhemmin hän löysi itsensä ja halukkuutensa olla vanhempi, kuten monet suojateistaan olivat. Ensin Anyu oli alkanut huolehtimaan paikallisista vähempiosaisista lapsista, joilla oli katto päänsä päällä, mutta ei elämäniloa. Heitä hän hoivasi, ruokki ja huolehti, kunnes siirtyi katulapsiin ja lopulta kunnollisen orpokodin valmistuttua orpolapsiin. Anyu tuntui löytäneen oikean polun itselleen, vaikka alku oli aina ollut ylivoimainen, sillä kokemattomuus oli tuolloin ollut vahvaa. Tämän vuoksi Anyu halusi oppia. Hän seurasi useiden vuosien ajan muiden vanhemien toimia, kirjoitti huomioita ylös, opiskeli ruoanlaittoa kuolevaisien seurassa, perehtyi lääkeyrtteihin kuumeisien lapsien varalta ja teki kaikkensa, jossa kultaakin kalliimmat lapset saivat oikeat eväät aikuisuuteen. Kaikkien kanssa ei kuitenkaan koskaan sujunut, kuten olisi halunnut. Anyu on kasvattanut myös lapsia, jotka ovat menehtyneet sairauksien uuvuttamana, on viety häneltä pois tai vastaavasti ovat kääntyneet häntä vastaan syystä tai toisesta. Hän on kasvattanut lapsia, jotka ovat häneen väkivaltaisesti käyneet käsiksi ja sitemmin lähteneet iäksi kasvatti-isänsä sydämen särkien.
Jokaisella kerralla tapahtumat lannistivat, mutta lapsien kasvattamisen ohella oli paljon muutakin. Toisinaan hänen rakkauselämänsä kukoisti, toisinaan se oli täydellinen fiasko. Anyun satunnaiset parisuhteet pyörivät usein kuolevaisien ja iättömien ympärillä, muttei koskaan suojattien, vaikka Anyu rehellisesti itselleen saattoi myöntää usein ihastuneensa heihin sukupuolesta riippumatta. Suhteistaan katastrofaalisin oli se, missä hänet oli kieritetty täysin pikkusormen ympärille iättömän enkelin toimesta. Ulkopuolisien silmiin suhde oli ihana ja hänen miehensä viehättävä. Sisäpuolelta Anyu kuitenkin näki useamman kuukauden jälkeen maskin taakse. Sen maskin takana oli mustasukkaisuutta, siellä oli hallintaa ja kuritusta, jotka Anyuun kohdistuivat. Tuolloin kanssakäyminen muiden kanssa oli ollut rajoitettua, sillä kontakti toisiin oli vain aiheuttanut väkivaltaisia puuskia, joiden jäljet Anyu jokaisella kerralla pakotettiin parantamaan. Suhde jatkui samanlaisena, kunnes kolmas osapuoli otti osaa tilanteeseen ja sai enkelin irti suhteesta sekä miehensä istumaan tyrmän selliin. Hyvi kauan Anyu eli yksin tämän jälkeen. Hän pitäytyi parisuhteista ja keskittyi omaan elämäänsä, kunnes vuosisata myöhemmin hän loi suhteen pelastajaansa. Tämä suhde oli aito, se oli kunnollinen ja syvällä rakkaudella valeltu tai niin Anyu oli aina kuvitellut, kunnes vuosien vieriessä uhka Socrasista ilmaantui. Jo sitä ennen Anyu oli nähnyt poikkeuksia silloisessa heilassaan, mutta vasta tapahtumien ytimessä selvisi hänen kääntäneen takkinsa. Paljastus suhteen toiselle osapuolelle oli ollut typerä, sillä Anyu kaikesta huolimatta ilmiantoi rakastamansa miehen tuon kohtalon sinetöiden. Tapahtumista on aikaa vajaa kolme vuotta.
Nykyään Anyu keskittyy edelleen lapsiensa kasvattamiseen ja suojattiensa polun turvaamiseen. Sodan aikana hänet on voinut nähdä Taivaan aukiolla hoivaamassa haavoittuneita.
Pientä nippeliä:
- Osaa kirjoittaa, lukea ja laskea sujuvasti.
- Harjoittanut kokkaustaitojaan kauan. Pätevä kokki ja leipuri.
- Ei välitä liioin lemmikkieläimistä. Mieluummin välttää kuin paijaa.
- Pitää erityisen hyvää huolta hipiästään.
- Ei juo alkoholia. Mielii itse olla perillä asioista ja kontrollissa tilanteestaan.
- Ei liioin siedä muiden sormia hiuksissaan, sillä kokee sen pilaavan kampauksensa.
Suhtautuminen lajeihin:
Kuolevaiset: Pitää kuolevaisia arvokkaina ja on hyvin suvaitsevainen lajien suhteen.
Demonit: Suhtautuminen usein yksilöllistä, mutta omaa yleisesti ottaen negatiivisemman mielipiteen. Voi katsoa heitä alaspäin ja kokea likaisempina.
Enkelit: Suhtautuminen yksilöllistä. Ei omaa yleistä negatiivista kuvaa.
Jumalat: Suhtautuminen yksilöllistä, mutta antaa jumalille usein heidän ansaitsemansa kunnioituksen voimakkaampina olentoina.