Post by Veronkierto on Jan 1, 2019 17:34:49 GMT
2. Hahmosi löytää loukkaantuneen eläinparan kaupungin ulkopuolisilta lähialueilta/metsästä. Lähestyessä olennon energiavarat vähenevät ja muutos paljastaa ihmisen. Mitä hahmosi ajattelee muodonmuuttajista? Tekeekö hän jotain auttaakseen vai kohauttaako vain olkiaan?
Gwenin ajatukset eivät menneet sekaisin. Hänen hengityksensä ei hidastunut tai nopeutunut, hän ei alkanut itkemään. Hän ei epäröinyt, panikoinut, suuttunut tai lähtenyt karkuun. Hän vain räpäytti silmiään ja vaihtoi sitten suuntaansa kohti eläintä, jonka hengitys oli katkeilevaa.
Hänellä ei sinällään ollut aikaa mennä auttamaan ketään tai mitään, mutta minkäs hän itselleen mahtoi? Gwen ei voinut vain sulkea silmiään ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut silloin, kun näki verta.
Naisen päättäväinen olemus horjahti vasta, kun eläin alkoi muuttamaan muotoaan.
“Olisihan se pitänyt arvata”, Gwen huokaisi niin hiljaa, että vain hän kuuli omat sanansa. Olisihan se pitänyt arvata, että hän ei saisi koskaan rauhaa näiltä muodonmuuttajilta. Olisihan se pitänyt arvata, että yksikään päivä ei olisi enää normaali.
Hän ei kuitenkaan perääntynyt. Vaikka hän vierastikin ja ujosteli muita lajeja, hän ei aikonut jättää tätä loukkaantunutta muodonmuuttajaa metsän reunalle kuolemaan.
Gwen otti liinan korinsa päältä ja mietti, mitä hän voisi käyttää ensiksi. Hänen isänsä hoiti sairaita ja oli opettanut tyttärelleen tärkeimmät selviytymiskeinot. Hän osasi sen takia auttaa niin itseään kuin muitakin. Hän kantoi aina mukanaan koriaan, jossa oli siteitä, hieman puhdasta alkoholia, lääkkeitä, pinsettejä ja muutamia muita tarvikkeita.
Muodonmuuttaja heräsi silmiään hitaasti räpäytellen juuri silloin, kun Gwen kyykistyi hänen viereensä.
“Hei”, Gwen sanoi.
Hän kirosi hiljaa mielessään sitä, miten tönkkö oli ollut. Hei? Säälittävä tervehdys. Hän halusi olla rohkea, mutta ahdistus ja ujous sai hänen sydämensä jyskyttämään ja kämmenensä hikoamaan.
Gwen nuolaisi hermostuneena huuliaan. “Minä voin auttaa sinua. Olet nyt turvassa.”
Muodonmuuttaja katsoi häntä varautuneesti. “Kuka olet?”
“Gwendolyn Blanchard. Mitä sinulle tapahtui?”
Hän ei odottanut muodonmuuttajan vastausta, vaan puhdisti nopeasti tämän haavan alkoholilla ja kääri siteen nopeasti tämän käsivarren ympärille, jotta verenvuoto tyrehtyisi ja jotta haava ei likaantuisi jälleen. Loukkaantunut muodonmuuttaja - tuo hiljainen mies - ei edes irvistänyt, vaikka alkoholi teki varmasti kipeää.
“Miksi autat minua?” mies kysyi.
“Minulla ei ole mitään syytä olla auttamatta.”
“Jätä minut tähän.”
Gwen katsoi miestä pitkään. Hän mietti, mitä sanoisi ja tekisi; punnitsi eri vaihtoehtoja, harkitsi seuraavaa liikettään.
“Hyvä on”, hän vastasi. “Minä menen. Et kuitenkaan ole missään hengenvaarassa. Menen kylään hakemaan sinulle apua.”
Miehen hämmästykseksi Gwen tosiaan nousi, käänsi hänelle selkänsä ja lähti kylälle. Noin puolen tunnin päästä apujoukot olivat saapuneet metsän reunalle, mutta muodonmuuttaja oli jo lähtenyt jättäen jälkeensä vain verijanan.
Heissan! Olen porvoolainen nuori nainen, joka on roolipelannut niin foorumilla kuin kavereidensa kanssa koko lapsuuden ajan. Kirjoitan myös kirjoja, novelleja ja runoja. Mulla on kolme kissaa ja yksi koira.
Genreistä fantasia on ehdottomasti lempparini.
Gwenin ajatukset eivät menneet sekaisin. Hänen hengityksensä ei hidastunut tai nopeutunut, hän ei alkanut itkemään. Hän ei epäröinyt, panikoinut, suuttunut tai lähtenyt karkuun. Hän vain räpäytti silmiään ja vaihtoi sitten suuntaansa kohti eläintä, jonka hengitys oli katkeilevaa.
Hänellä ei sinällään ollut aikaa mennä auttamaan ketään tai mitään, mutta minkäs hän itselleen mahtoi? Gwen ei voinut vain sulkea silmiään ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut silloin, kun näki verta.
Naisen päättäväinen olemus horjahti vasta, kun eläin alkoi muuttamaan muotoaan.
“Olisihan se pitänyt arvata”, Gwen huokaisi niin hiljaa, että vain hän kuuli omat sanansa. Olisihan se pitänyt arvata, että hän ei saisi koskaan rauhaa näiltä muodonmuuttajilta. Olisihan se pitänyt arvata, että yksikään päivä ei olisi enää normaali.
Hän ei kuitenkaan perääntynyt. Vaikka hän vierastikin ja ujosteli muita lajeja, hän ei aikonut jättää tätä loukkaantunutta muodonmuuttajaa metsän reunalle kuolemaan.
Gwen otti liinan korinsa päältä ja mietti, mitä hän voisi käyttää ensiksi. Hänen isänsä hoiti sairaita ja oli opettanut tyttärelleen tärkeimmät selviytymiskeinot. Hän osasi sen takia auttaa niin itseään kuin muitakin. Hän kantoi aina mukanaan koriaan, jossa oli siteitä, hieman puhdasta alkoholia, lääkkeitä, pinsettejä ja muutamia muita tarvikkeita.
Muodonmuuttaja heräsi silmiään hitaasti räpäytellen juuri silloin, kun Gwen kyykistyi hänen viereensä.
“Hei”, Gwen sanoi.
Hän kirosi hiljaa mielessään sitä, miten tönkkö oli ollut. Hei? Säälittävä tervehdys. Hän halusi olla rohkea, mutta ahdistus ja ujous sai hänen sydämensä jyskyttämään ja kämmenensä hikoamaan.
Gwen nuolaisi hermostuneena huuliaan. “Minä voin auttaa sinua. Olet nyt turvassa.”
Muodonmuuttaja katsoi häntä varautuneesti. “Kuka olet?”
“Gwendolyn Blanchard. Mitä sinulle tapahtui?”
Hän ei odottanut muodonmuuttajan vastausta, vaan puhdisti nopeasti tämän haavan alkoholilla ja kääri siteen nopeasti tämän käsivarren ympärille, jotta verenvuoto tyrehtyisi ja jotta haava ei likaantuisi jälleen. Loukkaantunut muodonmuuttaja - tuo hiljainen mies - ei edes irvistänyt, vaikka alkoholi teki varmasti kipeää.
“Miksi autat minua?” mies kysyi.
“Minulla ei ole mitään syytä olla auttamatta.”
“Jätä minut tähän.”
Gwen katsoi miestä pitkään. Hän mietti, mitä sanoisi ja tekisi; punnitsi eri vaihtoehtoja, harkitsi seuraavaa liikettään.
“Hyvä on”, hän vastasi. “Minä menen. Et kuitenkaan ole missään hengenvaarassa. Menen kylään hakemaan sinulle apua.”
Miehen hämmästykseksi Gwen tosiaan nousi, käänsi hänelle selkänsä ja lähti kylälle. Noin puolen tunnin päästä apujoukot olivat saapuneet metsän reunalle, mutta muodonmuuttaja oli jo lähtenyt jättäen jälkeensä vain verijanan.
Heissan! Olen porvoolainen nuori nainen, joka on roolipelannut niin foorumilla kuin kavereidensa kanssa koko lapsuuden ajan. Kirjoitan myös kirjoja, novelleja ja runoja. Mulla on kolme kissaa ja yksi koira.
Genreistä fantasia on ehdottomasti lempparini.
