Pelinäyte
May 26, 2016 13:31:01 GMT
Post by Idler on May 26, 2016 13:31:01 GMT
-Kaupungissa järjestetään suuret juhlat. Hahmosi on joutunut/päättänyt auttaa koristelussa tai ohjelmassa.
Huomattavan pitkä, nuoren oloinen mies asteli varmoin askelin kohti juhlapaikkaa, tietäen jo oikein hyvin mitä hän tänään tekisi. Joku sattumalta vastaan tullut eläkeläisnainen oli voivotellut sitä kuinka seuraavana päivänä pidettäviä juhlia varten ei vieläkään ollut kaikki valmiina, joten Brennearhan oli tietenkin tarjonnut auttavaa kättä tilanteeseen. Ikävä kyllä lopputulos tuskin miellyttäisi ketään muuta kuin tätä herraa itseään, sillä miehen ainoa syy lupautua moisiin uuvuttaviin tekoihin oli typerien maantallaajien vihan niskoilleen saaminen. Eihän toki yhden juhlan pilaaminen aiheuttaisi tarpeeksi selkeää vihaa jotta sillä itsensä ruokkisi, mutta toisi se hänelle itselleen kuitenkin hyvän mielen. Demoniset piirteensä peittänyt mies milteipä hypähteli juhlapaikan tullessa näkyviin. Itsensä toteuttaminen oli todennäköisesti paras asia mitä maailmassa oli.
"Anteeksi, mutta missähän täällä on esiintymislava?" Bren tiedusteli suorastaan epäilyttävän pirteästi satunnaiselta vastaantulijalta samalla kun kohensi olallaan nahkaremmin varassa lepäävän kannellisen pajukorin asentoa, jottei se valuisi alas. Ohjeet saatuaan mies kiitti nopeasti ja jatkoi sitten kohti määränpäätään, nyt kun tiesi sen sijainnin vähän paremmin. Lavan löydettyään Brennear livahti lavan alle kaikkien koristeiden välistä, ottaen pajukorin olaltaan. Parilla ripeällä liikkeellä kori oli avattu ja sen sisältö kipattu maahan, Brenin katsellessa aikaansaannostaan hetken varsin ylpeänä. Kilotolkulla kalansuolia todennäköisesti lemahtaisi seuraavana päivänä varsin mukavasti, houkutellen kaikennäköisiä tuhoeläimiä viihdyttämään juhlijoita.. Bren hymähti huvittuneena ajatukselle, könyten sitten pois lavan alta. Vielä olisi paljon tehtävää, niin monen asian suhteen... Telttojen tukinarut voisi katkaista, tolppien päähän asetella rotanraatoja ja pelikojut käydä mylläämässä ympäri.
Lisäksi jos oikein villiintyisi, voisi parilta kodittomalta käydä varastamassa alusvaatteet ja ripustaa ne lipputankoon.
Vastaus:
(Vastaus piilotettu)