Arcus
Jun 19, 2016 11:15:37 GMT
Post by Sipuli on Jun 19, 2016 11:15:37 GMT
Nimi: Arcus (Ar-kus)
Ikä: 9 vuotta
Sukupuoli: Mies
Siviilisääty: Ei parisuhteessa, pientä ihastusta ilmassa
Laji: Enkeli, tyypiltään suojelusenkeli
Perhe: Ei perhettä, mutta kokee enkelit, joiden kanssa asuu, todella läheisiksi
Asuminen: Arcus asuu Taivaassa kimppakämpässä. Hän ei juurikaan kaipaa omaa tilaa tai rauhaa, joten hänellä on oma nurkkansa asunnosta lähinnäkin vain nimeksi. Hänellä on siinä vain työpöytä ja vaatekaappi. Suurin osa asunnon huonekaluista ja tarvikkeista ovat yhteisessä käytössä. Joillakin vanhimmilla asukkailla on omat huoneensa.
Maine: Arcus näkyy ja kuuluu Taivaassa, minkä seurauksena iloisen nuorukaisen voi helposti tunnistaa yhdeksi alokkaista. Hyväntahtoinen pikkuenkeli tiedetään menevänä, vaan ollaanpa hänet toisinaan saatu kiinni typeryyksiä keppostelemasta. Väitetään, että hänet oltaisiin nähty poikkeuksellisen usein Demetrioksen seurassa. |
Taidot/Kyvyt: Arcuksen lihakset eivät ole vain esittelyä varten, vaan nuori enkeli on myös fyysisesti vahva sekä kestävä. Hän nauttiikin päästessään harjoittamaan ja käyttämään fyysisiä voimiaan. Hän on myös näppärä käsistään, oli kyseessä sitten puiden pilkkominen tai paitojen ompeleminen.
Harmi kyllä, Arcus ei ole kovinkaan kirjaviisas, hän osaa vain hädin tuskin kirjoittaa, minkä lisäksi magia tuottaa hänelle päänvaivaa. Hänen taitamansa magia ei ole kovinkaan vahvaa, niin kuin hänen lyhyet hiuksensa antavat ymmärtää. Arcus taitaa jonkin verran parantavaa, suojaavaa sekä puhdistavaa magiaa. Hän kykenee esimerkiksi saamaan kuumeen laskemaan peittämällä potilaan otsan kämmenellään taikka puhdistamaan homeen leivästä pienellä ravistelulla. Tällaiset asiat hän pystyy tekemään ilman sen kummempia hikoilemisia, mutta kehittyneempi magian käyttö vaatii vakavia ponnisteluita. Magiaa käyttäessään fyysinen kontakti on Arcukselle tärkeä. Ilman sitä hän ei pysty keskittymään eikä kanavoimaan voimiaan. Esimerkiksi suojakenttiä luodessaan hän tarvitsee kiinteän pinnan, jota vahvistaa, oli se sitten omat kämmenet, sateenvarjon kupu tai ikkunalasi. Myös parantaessaan hänen täytyy koskettaa vamman aluetta. Tämän vuoksi paineaallot, näkymättömät suojakilvet ja esineiden levitaatio on ollut hänelle täysin mahdottomia toteuttaa.
Ulkonäkö:
Vartalo: Arcus on surkuteltavan lyhyt, vain 164cm. Ruumiinrakenteeltaan hän on lihaksikas ja vankka, mutta sopusuhtainen. Hänen ihonsa on pehmeä, arveton ja iloisesti ruskettunut. Arcuksen kasvot ovat hiukan pyöreähköt, joskin tätä vaikutelmaa saattaa lisätä hänen leveä ja hohtavan valkoinen hymynsä.
Hiukset: Vastasyntyneenä enkelinä Arcuksen hiukset olivat pelkkä säälittävä sänki, mutta ovat sittemmin kasvaneet poikamaisen pottakampauksen mittoihin. Hiukset ovat paksut ja niissä on lievää aaltoilevuutta, joten niillä onkin tapana sojottaa ihan hiukan eri suuntiin. Väriltään ne ovat kiiltävät ja vaaleanharmaat.
Silmät: Arcuksen silmät ovat hänen kasvojensa tapaan pyöreähköt, ja melko isot. Väriltään ne ovat hailakan siniset, mikä saa hänen mustuaisensa pomppaamaan esiin. Kulmakarvat ja ripset ovat hiusten tapaan hopeaisen vaaleat.
Pukeutuminen: Arcus haluaa tuntea maailman jokaisella solullaan, minkä vuoksi hänen vaatteissaan on monesti lyhyet hihat ja puntit. Hän on mieltynyt poikamaisiin vaatteisiin, ja tyypillisesti ihmisenä ollessaan hänen päällään saattaa nähdäkin yksinkertaisen kauluspaidan, kaulassa ohuen rusetin, ja jaloissaan polvihousut, polvisukat ja solkikengät. Maan päällä hänen täytyy luonnollisesti sulautua ihmisten joukkoon ja hän pukeutuukin siististi ja soveliaasi, mutta enkelin olomuodossaan hän voi pukea ylleen mitä huvittaa. Tärkein kriteeri on kuitenkin se, että vaatteet ovat mahdollisimman kevyet ja niissä on mukava liikkua ja lennellä.
Olemus: Arcusista saa helposti todella poikamaisen vaikutelman. Vaikka hänen ruumiinsa on tietysti aikuisen miehen, ei hän aina käyttäydy tai pukeudu sen mukaisesti. Hänen kasvonsa ovat ilmeikkäät, eikä hän olekaan kovinkaan hyvä peittämään tuntemuksiaan. Hänen kävelytyylinsä on iloinen ja pompahtelevainen, ja hänen päänsä pyörii minne sattuu yrittäessään ottaa kaiken irti ympäristöstään. Arcusilla on toki myös rauhallisempia hetkiään, mutta silloinkin se on pikemminkin nuoren miehen laiskuutta kuin vanhan miehen vakautta.
Enkelinä: Arcusin ihmismäinen ja todellinen muoto eivät eroa paljoa toisistaan. Enkelinä Arcusilla on luonnollisesti sulkaisat siivet. Siivet ovat pääosin puhtaan valkoiset, mutta niiden päissä on hiukan vaalean harmaata, samaa sävyä kuin hänen hiuksensa.
Luonne:
Arcus on positiivinen ja energinen työnarkomaani. Hän ei kuitenkaan ole mikään tiukkapipoinen sääntöjen seuraaja. Päin vastoin, hän on leikkimielinen ja yksinkertaisesti vain nauttii siitä, että pääsee käyttämään vartaloaan ja taitojaan johonkin, oli kyseessä sitten työtehtävä, kilpailu, hauskanpito, harjoittelu tai seikkailu. Arcus paneutuu tekemisiinsä erityisellä tarmolla, jos tietää siten auttavansa jotakuta. Tämä kuitenkin saattaa johtaa liialliseenkin uhrautumiseen, eikä hän aina tajua rajojaan. Hänen on lähes mahdotonta kieltäytyä pyynnöstä kuin pyynnöstä, eikä juuri harkitse seuraamuksia. Arcus onkin hyvin spontaani ja lähtee helposti muiden ideoihin tai leikin laskuun mukaan, vaikkakaan hänen tilannetajunsa ei ole parasta luokkaa. Hän on tavattoman sinisilmäinen ja jaksaa uskoa viimeiseen saakka hyvää muista olennoista. Vaikka joku ei osoittautuisi olevansa sanojensa mittainen, Arcus antaa sen anteeksi. Hän saattaa kuitenkin tuohtua helposti, jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Hän onkin tunteidensa, ja muunkin elämänsä, suhteen todella avoin. Lähinnäkin siksi, ettei osaa peitellä asioitaan niin hyvin kuin kuvittelee pystyvänsä. Salaisuuksien pitäminen tuottaakin enkelialokkaalle suuria vaikeuksia. Tämän kaiken lisäksi, Arcusilla ei tunnu olevan kovin vahvaa käsitystä henkilökohtaisen tilan -konseptista.
Historia:
Ihmisenä ollessaan Arcus oli ollut pienehkön maatilan vanhin poika. Jokusia paheita hänellä oli ollut, mutta loppujen lopuksi hän oli aina suorittanut velvollisuutensa perhettään kohtaan. Arcus ei kuitenkaan ehtinyt elää kovin pitkälle aikuiseen elämäänsä. Eräänä keväisenä aamuna kyntäessään peltoa hänen jalkoihinsa sattui myrkkykäärme, ja käärmeen huomatessaan kyntöhevonen pillastui. Arcusin välitön reaktio oli tyynnytellä hevosta ettei se satuttaisi itseään, mutta samalla hetkellä yllätetty käärme iski hampaansa miehen jalkaan. Hän ei saanut ajoissa hoitoa, minkä seurauksena hänen sielunsa vaelsi Limbukseen.
Arcusin annettiin syntyä uudelleen enkelinä. Kenties tähän oli syynä melko tasapainoinen elämä sekä se, että hän oli kuollut yrittäessään suojella jotakin. Muistonsa ja taitonsa menetettyään Arcus oli uudessa elämässään uusavuton. Enkelien tiiviissä yhteisössä kuitenkin onneksi oli aina joku, joka tarjoutui opettamaan uuden elämän alkeita. Hiljalleen hänelle alkoi valjeta elon ja magian salat.
Tehtyään Taivaassa hanttihommia aikansa ja vierailtuaan Maassa muiden enkelten kanssa katsottiin Arcusin soveliaaksi matkustaa Maahan myös omin nokin. Vierailut Maahan tuottavat Arcusille suurta riemua, ja hän lähteekin reissuun aina tutkimusmatkailijan innolla. Hänelle ei ole vielä osoitettu ketään tiettyjä ihmisiä, joita suojella. Tällä hetkellä hän keskittyy auttelemaan kuolevaisia tarpeen vaatiessa, erityisesti niitä joilla ei ole omaa siivekästä turvaajaansa.
Arcus on vielä varsin nuori enkeliksi, joten hänellä ei ole vielä täysin selkeää kuvaa omasta ammattikunnastaan. Hän ei ymmärrä ihmiselon lyhykäisyyttä taikka toimenkuvansa vaatimaa pitkäjänteisyyttä, minkä takia hän onkin päätä pahkaa menossa tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Arcus suhtautuu kaikkiin kuolevaisiin samalla lämpimällä riemulla ja uteliaisuudella. Hän ei ole vielä ikinä tavannut taskulamppua, mutta uskoo niiden olevan ikävää seuraa. Taivaassa vierailleita jumalia hän on nähnyt, mutta lähinnä vain etäältä. Jumalten sädehtivää ja voimakasta auraa hän ihailee. Nuori kun on, Arcus ei ihan käsitä, mikä Socraksen ympärillä pyörivä hössötys loppujen lopuksi on.
Pelien myötä Arcusta on siunattu useammalla suojatilla, minkä lisäksi hän on pestautunut Demetrioksen apulaiseksi Ephemeran etsinnöissä. Mielikuvat demoneista ovat edelleen yhtä huonoja ja jumalia pelätään edelleen.
Muuta:
- Pitää eläimistä, mutta eläimet eivät hänestä liian kovakouraisen käsittelyn vuoksi.
- Yleissivistyksessä pahoja aukkoja.
- Ei välitä syömisestä, koska pitää sitä tylsänä. On kyseenalaista, toimiiko tämän makuaisti edes kunnolla. Katselee kuitenkin mielellään, kun kuolevaiset syövät. Pitää juomista enemmän kuin ruuista, etenkin jos juoma on todella kuumaa tai kylmää tai vaihtoehtoisesti alkoholipitoista.
- Pelkää yksinoloa, minkä seurauksena ei tykkää myöskään pimeästä. Myös näkymättömänä oleminen keljuttaa hiukan, koska kokee olonsa yksinäiseksi, kun kukaan ei näe häntä.
Pikselihöyhen: 7soul1
Muut kuvat & teksti: Sipuli