Shig'thukuth

[Lehw]

[ ääninäyte ]
(--)

Nimi: Shig’thukuth
Kutsumanimi: Shigrus tai Sikke, mutta tottelee vaihtelevalla menestyksellä mitä vaan nimeä vastapuoli haluaakaan hänestä käyttää

Ikä: 769
Sukupuoli: Mies
Suuntautuminen: --
Siviilisääty: --

Laji: Demoni - Himo
Asuinpaikka: Joskus omisti asunnon Manalasta, mutta nykyään ei ole vakituista asuinpaikkaa. Kämppää milloin missäkin, luvan kanssa tai ilman.
Ammatti: --

Erityisominaisuudet
- Pystyy kuumentamaan kämmenensä ja jalkapohjansa maksimissaan 250-300 asteiseksi (jotta saa puiset materiaalit syttymään kosketuksella). Pystyy myös kontrolloimaan miten lämpimäksi kätensä ja jalkapohjansa kuumentaa aina kädenlämpöisestä edellä mainittuun lämpötilaan. Yli sata-asteinen kuumennus vaatii keskittymistä ja vie huomattavasti enemmän energiaa kuin lämpötilat sen alapuolella. Ei ole immuuni omalle kosketukselleen ja välillä polttelee nahkaansa ihan vain tylsyyttään.
- Omaa normaalia demonia paremman regeneraatiokyvyn, jolla selviää hengissä, vaikka lähtötilanteessa olisikin tyystin henkihieverissä. Toki pahoista vammoista paraneminen vie luonnollisesti aikaa ja operaation jälkeen on yleensä näännyksissä ja energian tarpeessa, mutta paraneminen on kuitenkin nopeampaa ja tehokkaampaa kuin normaalilla demonilla. Uneen vaipuminen nopeuttaisi tilannetta huomattavasti, mutta useimmiten Sikke vain hekumoi tuskissaan useita viikkoja ja joskus jopa kuukaudenkin päivät, kun ei halua tuhlata hyviä kipuja.
- Tuntuu omaavan niin ikään uskomattoman hyvän tuurin, vaikka sitä ei ehkä niin kyvyksi lasketakaan. Onnistuu pelastautumaan joskus täpäristäkin tilanteista pelkällä hyvällä onnella.
- Ei haista eikä maista mitään, joten vahvoilla hajuilla tai pahanmakuisilla ruoilla ei ole mitään vaikutusta. Saattaa vahingossa (tai joskus ei niin vahingossakaan) syödä jotain ruoaksi kelpaamatonta. On usein nauttinut myrkkyjäkin, kun aistit eivät siitä varoita mitenkään etukäteen.
- Näkee hyvin pimeässä etenkin demonimuodossaan. Toisaalta mies ei näe värejä oikein oli valoa tai ei. Sikke ei ole tästä itse millään tasolla tietoinen, vaan uskoo siihen, että vika on muiden korvien välissä, ei hänen.
- Hallitsee näkymättömäksi muuttumisen, teleporttaamisen ja suojakentät, mutta ei juuri koskaan vaivaudu suojaamaan itseään taistelussa vaan antautuu tyystin toisen riepoteltavaksi. Telekineesiä ei ole koskaan vaivautunut opettelemaan, koska ei näe sitä itselleen tarpeelliseksi taidoksi osata. Saattaisi olla lahjakaskin maagikko, muttei ole koskaan oikein jaksanut panostaa asioihin, jotka eivät häntä itseään kiinnosta.


Ulkonäkö
Shig’thukuth on ruumiinrakenteeltaan hoikka, muttei kuitenkaan mikään rimppakinttu. Ennemmin voisi puhua viehkeästä ja solakasta. Massiiviset lihakset eivät näin ollen pullottele mistään - lähinnä päinvastoin - mutta mies osaa olla sitkeä ja kestävä tarpeen vaatiessa. Notkeaksikin häntä voisi väittää ilman, että menisi metsään. Pituutta herralla on 168cm, mikä luokittelee hänet hiukan lyhykäiseksi sukupuolensa edustajaksi. Se ei kuitenkaan demonia haittaa, sillä onhan olemassa toki vielä häntäkin lyhyempiä. Eikä pituudella ole merkitystä! ...vai oliko se koolla? Noh, joka tapauksessa.
Nopealla vilkaisulla saattaa olla vaikea sanoa, mitä sukupuolta Shig’thukuth edustaa, jos vain kasvoja katsoo. Piirteet ovat himodemoneiden tapaan silmää miellyttävät ja kasvot ovat symmetriset vailla arpia tai muitakaan virheitä. Kovin maskuliiniseksi ei Sikkeä voi naaman perusteella sanoa, vaikka leukaa löytyykin. Parrankasvu jäi aikoinaan tapahtumatta ja käsissä ja jaloissakin olevat haituvat ovat haaleita. Ripset sen sijaan ovat pitkät, tummat ja tuuheat, kulmat aistikkaat, nekin tummat. Myös hiukset jatkavat tummaa linjaa ollen pitkät ja paksut, yltäen koristerenkaiden kanssa hiukan yli puolen selän. Nenä on suora useista murtumisista huolimatta.
Shigruksen perusilmeeseen sisältyy yleensä leveä hymy tai viettelevä virnistys, mutta kaikki muutkin hymyilyn muodot ovat täysin mahdollisia. Joskus hampaiden lomasta virnistykseen liitetään mukaan Siken ylipitkä kieli, jolla demoni tykkää lipoa milloin mitäkin. Mies on muutenkin ilmeikäs puheliaisuutensa lisäksi, joten yksipuoliseksi häntä ei tällä saralla voi väittää.
Kissamaiset vihreät silmät ovat usein tähyämässä seuraavaa puhekumppania tai muuten vain röllittävää. Demonimuodossa aistinelimet ovat kirkkaan vihreät, pupillit ovat vinot ja ne laajenevat ja sipustuvat valon mukaan. Valkuainen on musta, mikä saa miltei neonväriset iirikset pomppaamaan taustastaan. Pimeässä silmät hohtavat himmeästi, minkä lisäksi ne heijastavat valoa kissan silmien tapaan, jos niitä päin osoittaa valolla. Shig’thukuth on itse aivan järjettömän ylpeä silmistään, sillä tietenkin kaikilla parhaimmilla demoneilla on verenpunaiset ja pimeässä kiiluvat silmät. Niinpä hänelläkin, vaikka kovin moni on yrittänyt väittää, ettei asia näin ole. Ne hupsut ovat kuitenkin väärässä, sillä näkeehän nyt kuka tahansa - tai ehkä lähinnä hän itse - että punaisethan ne iirikset ovat.
Demonimuodossaan Shig’thukuthilla on luonnollisesti myös siivet sekä häntä. Siivet ovat pienet, mustat ja nahkaiset. Niillä ei oikein voi lentää, mutta räpyttelemällä loikkamatkaa saa pidennettyä sekä pudotusta hidastettua, jos siltä tuntuu. Harvoinpa mies kuitenkaan vaivautuu lentelemään, jos on mahdollista kiivetä, sillä jälkimmäinen sujuu häneltä näppärämmin. Ja kivempihan on myös pudota suhteellisen vapaasti kuin hidastaa menoa jollain räpyttelyllä.
Häntä on pitkä ja suomuinen, väritykseltään musta valkeilla läiskillä. Hännän pää on haaroittunut ja Sikke pystyy käyttämään ulokettaan kuin ylimääräistä kättä. Kaksipäinen häntä on huomattu varsin näppäräksi välineeksi esimerkiksi itsetyydytyksen kanssa, joten ei ole mitenkään vierasta, että sarvipää saattaisi yrittää käyttää sitä muillakin samaan tarkoitukseen. Järin vahva uloke ei ole, mutta kevyiden tavaroiden nostamisessa ja siirtelyssä se on ihan käypä apuväline.
Miehen sarvet ovat suhteellisen pitkät, sirot ja kierteiset, niin kuin himodemonilla kuuluukin. Väritykseltään ne ovat luunvalkeat. Vasen sarvista on katkennut joskus ajan saatossa, mutta Shigrus muistelee toimenpidettä pelkästään lämmöllä kyseisen operaation tuottaman tuskan takia.
Himodemonilla on demonimuodossaan niin ikään huomiota herättävän pitkät korvat, joissa roikkuu kummassakin kymmenkunta rengasta. Aika-ajoin muutama saattaa repeytyä irti tai hukkua muuten vain, jolloin Sikke lävistelee korviaan uudelleen, joten lukumäärä ei ole kiveen kirjoitettu. Muita lävistyksiä löytyy nänneistä (renkaat), vasemmasta sieraimesta ja kielestä, jossa koruja on peräti neljä kielen pituuden takia. Ajoittain naamassa (tai muualla) saattaa olla muitakin reikiä, miltä miehestä nyt sinä päivänä sattuu tuntumaankaan, lävistyskohdat kun paranevat nopeasti ja mahdolliset arvet tuppaavat katoamaan jälkiä jättämättä, jos korut ottaa pois. Ja onhan itse operaatiokin niin mukavan tuntuinen, että mikäs siinä pistellessä.
Tatuointeja Shig’thukuthilta löytyy kaikista raajoista. Nilkoista pohkeisiin ja ranteista kyynärvarsiin asti on tatuoituna yksinkertaisia mustia liekkikuvioita. Tatuointeja on muutamaan otteeseen korjailtu sieltä täältä erinäisten ruhjeiden takia, mutta muuten ne ovat yllättävän hyvännäköisiä ikäänsä nähden.

Ihmismuodossa Siken silmien pupillit muuttuvat normaalimpaan muotoon yhdessä värityksen kanssa. Iirikset ovat tummanvihreät ja valkuaiset ovat valkoiset. Siivet, sarvet ja häntä luonnollisesti katoavat ja korvat lyhenevät hieman järkevämpään kokoon. Kieli pysyy pitkänä olomuodosta huolimatta. Samoin kynnet pysyvät pitkinä ja mustina, oli olomuoto ihmismäinen tai demonin kaltainen.

Vaatetuksessaan demoni suosii punaista (tai hänen tapauksessaan punaista, ruskeaa tai vihreää) ja mukavaa ilmavuutta. Muuten mallilla tai kankaalla ei ole niin väliä. Jos vaatteen kanssa pystyy liikkumaan vapaasti ja se pysyy jotenkuten päällä, sen voi pukea, oli kappale oma tai todennäköisemmin jonkun muun. Kenkiä Shig’thukuth ei yleensä käytä, sillä voimilla pelleillessä jalkoihin unohdetut saappaat sulavat tai syttyvät palamaan siinä missä osa muistakin materiaaleista. Vaikka toisaalta onhan se toki näyttävä näky saapastella menemään palavat töppöset jalassa.

KROPPA + TATUOINNIT

Luonne
Shig’thukuthin toteemieläin olisi varmasti torakka, sillä hän on ärsyttävä, saa suurimman osan lievästi irvistämään läsnäolollaan eikä tunnu kuolevan sitten millään, vaikka miten yrittäisi listiä.
Perusluonteeltaan Sikke on iloinen ja omaa varsin positiivisen suhtautumisen itsensä ja muiden olemiseen. Hän on vilkas ja suurin piirtein aina menossa tai tekemässä jotain. Nukkumiseen ei jää paljoa aikaa, mutta unta ei demonina onneksi paljon tarvitsekaan. Yleensä hän ottaa torkkuja ainoastaan pahimmassa henkihieverissä ollessaan ja silloinkin lähinnä pakon edessä, kun hengenlähtö liippaa vähän liian lähellä. Shig’thukuth on helposti innostettavissa kaikenlaisiin uusiin asioihin ja hän itsekin mielellään kokeilee hetken mielijohteesta milloin mitäkin, koitui siitä sitten muille hyötyä tai sitäkin useammin haittaa.
Shigrus on hyvin ilmeikäs ja puhelias, minkä voi hänet kohdatessa nopeasti huomata. Himodemoni on huono pitämään suutaan kiinni oli tilanne mikä hyvänsä, joten idioottimaisia lausahduksia saattaa lipsahdella yksi jos toinenkin. Joskus harvoin mies on hiljaakin, mutta se on ennemmin hetkellinen mielenhäiriö kuin merkki siitä, että päässä olisi menossa jonkinlaista järkevääkin ajatustoimintaa.
Henkilökohtainen tila on käsite, jota sarvipää ei tunne. Shig’thukuth tuppautuu usein liiankin lähelle saaden tilanteeseen huonosti varautuneet tuntemaan olonsa kenties epämukavaksi. Flirttailu tuskin auttaa asiaa, jos se ei ole millään lailla haluttua, mutta demoni tekee sitä silti. Myös velmuja virnistelyjä sekä keikistelyitä harrastetaan paljon. Ja nuolemista.
Sikkeä on hyvin vaikea saada suuttumaan, mutta hän saattaa harmistua tai ennemmin ehkä olla surullinen, jos muut eivät lähde mukaan hänen juttuihinsa. Toisaalta ilo ja riemu ovat molemmat läsnä, jos hän saakin jonkun toteuttamaan ideoitaan tai muuten vain leikkikaveriksi. Miehen on usein myös hivenen vaikea seurata kanssaeläjien ajatuksenjuoksua etenkin, jos asiat eivät ole kovin suoraviivaisia tai yksinkertaisia, sillä ajattelu on harvinaisen pitkäveteistä puuhaa. Tällöin demoni usein vetää tilanteesta omat johtopäätöksensä ja toimii niiden mukaan, onhan hän itse tietenkin aina enemmän oikeassa kuin joku muu.
Himodemonina Shig’thukuthin elämä tuntuu pyörivän lähinnä hänen syntinsä ympärillä. Nautinto on asia, josta pidetään ja jota jaetaan mielellään, mutta vielä sitäkin enemmän Sikke rakastaa fyysistä kipua. Oikeastaan hän meinaa tulla housuihinsa jo pelkästä ajatuksesta oikein piinallisesta ja pitkästä kidutustuokiosta, joka mieluiten sisältää laajan kirjon erilaisia kidutusvälineitä yhdistettynä seksiin. Sillä ei niin ole väliä, kuka tilanteessa kärsii, mutta tietenkin hän on itse kaikista mieluiten retuuttamisen kohteena.
Shig’thukuth on helposti sopeutuva ja hyvällä tuurilla tilanteista selviävä demoni. On kuitenkin yksi asia, jota hän sietää huonosti; yksinäisyys. Lukitseminen virikkeettömään ja seurattomaan tilaan saa hänet levottomaksi ja myöhemmin jopa epätoivoiseksi, vaikka normaalisti Sikkeä on hyvin vaikea koskettaa henkisesti. Ei ole ensimmäinen kerta, kun sarvipää heittäytyy tekemisen puutteessa itsetuhoiseksi ja vaikuttaa pidemmän ajan kuluessa jopa mielipuoliselta. Olemus kuitenkin palaa varsin normaaliksi heti, kun Shigrus saa puhekumppanin tai jotakin pientä puuhaa, oli se sitten käpylehmillä leikkiminen tai lähimmän elävän olennon puhumalla hengiltä kiusaaminen.
Saattaa vaikuttaa siltä, ettei Shig’thukuth voi missään tapauksessa välittää kunnolla kenestäkään, mutta se ei ole täysin totta. Tietenkin hän menee aina oma napa edellä, mutta on olemassa muutama henkilö, joita mies kunnioittaa, ja joiden asioihin hän ei mielellään sotkeudu. Parisuhteeseen miestä ei kyllä saa, vaikka miten yrittäisi. Sellaiseen Sikke on aivan liian häilyväinen ja hajamielinen, minkä lisäksi puhuu yleensä ihan mitä sylki nyt vain suuhun tuo lupaillen milloin mitäkin. Lupausten toteutus on sitten toinen juttu ja sitä katsotaan usein paremmalla ajalla - mikä meinaa yleensä sitä, että asia unohtuu eikä palaa mieleen ellei sitten joskus kymmenen tai sadan vuoden päästä, jolloin sillä ei ole enää mitään merkitystä.

Taustat
Poika nimeltä Sean Hayes jäi jo syntyessään orvoksi äidin hylätessä lapsensa syntymävuoteeseen. Elämänsä ensimmäiset vuodet hän eli temppeleillä milloin kenenkin helmoissa roikkuen ennen kuin paikallinen haudankaivaja otti suunnilleen viisivuotiaan pojan hoteisiinsa kiireellisiä pikkuasioita toimittamaan. Ikä ei tuntunut olevan hautausurakoitsijalle ongelma, ja puhelias, vaikkakin päästään hitusen vinksahtaneen oloinen lapsi sulatti yksinäisen miehen sydämen.
Jo nuoresta asti Sean oli hivenen outo. Poika saattoi tuijottaa tunteja tyhjyyteen vaikuttaen täysin todellisuudesta irtautuneelta, ja sitten yhtäkkiä saattoi puhjeta höpöttämään luontevasti olemattomille ja nauraa yksikseen kokonaan ilman mitään näkyvää syytä. Lähellä asuvat eivät jostain syystä pitäneet siitä, että lapsen kikattelua kantautui hautausmaalta öiseen aikaan ja osa oli sitä mieltä, että Sean oli demonien riivaama. Poikaa se ei kuitenkaan haitannut, vaan hän jatkoi omia puuhiaan auttaessaan ottoisäänsä tämän työssä samalla kun välissä leikki naapurien elukoilla ja järjesti niillä omia hautajaisiaan. Etenkin kissojen retuuttaminen oli lapsen mielipuuhaa, mutta paremman puutteessa pienemmätkin otukset kävivät vallan mainiosti. Ruumiita lapsi kohteli jopa hellästi, vaikka itse tappaminen toteutettiin hyvinkin luovasti ja kivusta ja pelosta rääkyvän eläimen tuskista nauttien.
Ottoisän suomasta rakkaudesta ja huolenpidosta huolimatta poika kasvoi vuosi vuodelta vain enemmän kieroon. Toisaalta Sean ei vaikuttanut pahantahtoiselta, vaan ennemmin siltä, ettei ymmärtänyt tekojensa seurauksia tai nähnyt niissä mitään väärää. Hänestä kasvoi ulkoisesti ihan miellyttävän näköinen ja käytökseltään suhteellisen mukava mies, jota ei kuitenkaan tuntunut kiinnostavan perheen perustaminen tai oikeastaan mikään muukaan kuin hautausmaalla ruumiiden kanssa puuhailu ja hautojen kaivaminen. Muiden tunnemaailma ja ajattelu ei nuorukaiselle auennut kunnolla oikein missään vaiheessa, mutta ei se onneksi kommunikaatiota tai kenenkään elämään niin vaikuttanut - ainakaan aluksi.
Aikuisuuden kynnyksellä ottoisä kuoli ja hautausurakoitsijan toimi siirtyi kokonaan Seanin harteille. Miestä oli jo pidemmän aikaa kiinnostanut sukupuolielämä, mutta sopivaa tahoa omien mielihalujen tyydyttämiseen ei ollut löytynyt. Huorat eivät nauttineet hänen kovista otteistaan tai suostuneet satuttamaan häntä pyynnöstä, vaikka hän olisi kuinka maksanut tai halunnut. Kenties hänen toiveensa olivat jonkun mielestä radikaaleja, sillä mies olisi halunnut käyttää erilaisia leikkikaluja veitsistä hirttosilmukoihin, mutta omasta mielestään Sean oli varsin kohtuullinen pyynnöissään. Huorilta ostettiin seksiä ja hän olisi halunnut siihen oheen muutakin viihdykettä. Sitä ei kuitenkaan saatu, ja tarpeeksi monen yrityksen jälkeen mies sai kokonan porttikierron lähistön bordelleihin.
Eräänä iltana läheisyydenkaipuinen Sean kokeili tyydyttää itseään seuraavana päivänä haudattavaksi tarkoitettuun ruumiiseen. Valmiiksi kuollut nainen ei paljoa valittanut ja suhtautui kaikenlaiseen pahoinpitelyyn suorastaan levollisesti. Olo helpottui huomattavasti eikä hän omasta mielestään tehnyt tässä myöskään vahinkoa kellekään. Toisin sanoen siis kaikkia osapuolia miellyttävä tilanne.
Ja näin jatkui ainakin kymmenkunta vuotta. Sean tyytyi ruumiisiin, jotka suostuivat ihan mihin vain mitä hän nyt keksikään tehdä. Sujettujen seinien sisäpuolela tapahtuvat asiat eivät ulkomaailmalla vuotaneet, sillä vainajan omaisten ei yleensä annettu nähdä kuolleen kasvoja. Ja jos sitä erikseen haluttiin, Sean vältti pahoinpitelemästä kuolleen naamaa. Kaikki hyvin.
Lopulta mies kyllästyi osin kankeisiin, osin haiseviin ja kylmiin kehoihin, vaikka kalmojen haju oli hänelle lapsuudesta tuttu ja mies oli siihen jo hyvin turtunut. Sean kaipasi lämpöä, joten yhtenä päivänä hän houkutteli luokseen katuhuoran. Meno yltyi kuitenkin nopeasti väkivaltaiseksi siinä puuhastelun yhteydessä ja mies tuli epähuomiossa tappaneeksi petikumppaninsa. Se ei oikeastaan haitannut, vaan mies suoritti loppuun sen, mitä varten oli huoran itselleen ylipäänsä ostanut ja sillä selvä. Ja olihan toki huomattavasti viihdyttävämpää kuulla ja nähdä toisen kärsivän kuin vain kuvitella kaikki. Ja se lihan lämpö… Se oli jotain, mistä mies oli vuosia vain saattanut haaveilla. Eikä kukaan nyt yhtä yksinäistä huoraa jaksaisi kaivata. Hän huolehtisi naisesta hyvin. Pesisi ja järjestäisi kunnon arkun. Hautaisi kaikessa hiljaisuudessa ja asettaisi haudalle kukkia. Yhtä nättejä kuin mitä kuollutkin oli ollut.
Ja siitä syntyi oikea tappamisen kierre. Huorista siirryttiin nopeasti arvoasteikossa ylemmäs ja ylemmäs Seanin nauttiessa siitä suunnittelusta ja juonittelusta, mikä mihinkin murhaan aina liittyi. Koko juttu tuntui olevan hänelle kuin leikkiä lapselle. Mitä haasteellisempi kohde, sen nautinnollisempaa itse akti oli. Aina siihen asti siis, kun hän jäi kiinni itse teosta.
Sinä iltana Sean ei ollut ollut kovin selväjärkinen, jos nyt enää useimmiten ollenkaan oli. Kyseistä miestä oli vahdattu monta viikkoa ja hautausurakoitsija oli hekumoinut jos jonkinmoisilla ajatuksilla siitä, mitä kaikkea tekisi uuden rakkaansa kanssa sitten, kun saisi hänet hyppysiinsä. Tappaminen suoritettiin hitaasti, toisen tuskassa hekumoiden ja samaan aikaan sekä toiselle että itselle nautintoa suoden. Sean harvoin piti kohteitaan hengissä kovinkaan kauaa itsensä paljastamisen jälkeen, mutta tätä yhtä oli odotettu kauan, joten myös kiduttamisesta täytyi siis tehdä nautinnollisen pitkä ja molemmat uuvuttava kokemus.
Paitsi että kesken kaiken eräs sivullinen löysi tiensä hautausmaalle, kuuli epämääräisiä ääniä rakennuksesta ja päätti katsastaa tilanteen. Hyvä ettei Seania tapettu heti siihen paikkaan, mutta miehen onneksi paikalle sattunut hillitsi itsensä ainakin melkein, jotta haudankaivajalle saatettiin suorittaa kunnollinen oikeudenkäynti. Suurimman osan siitä ajasta Sean oli kuitenkin kipujensa takia aivan äly ämpärissä ja voihki tuskissaan muistamatta mistään mitään.
Teloitusta yritettiin ensin myrkyllä, mutta jostain syystä se ei tehonnut mieheen kunnolla. Toki hän sai kouristuksia ja oksenteli rajusti liipaten kuoleman rajamaillakin, mutta henkiin hän silti jäi. Hirttäminenkään ei jostain syystä ottanut onkeensa narun katketessa juuri kriittisellä hetkellä. Olihan Sean ehtinyt roikkua tukehtumassa siihen mennessä jo monta minuuttia, mutta ei riittävän kauaa, jotta henki olisi lähtenyt. Lopulta hänet poltettiin elävältä.

Kuolemansa jälkeen Sean tuomittiin himodemoniksi nimeltä Shig’thukuth. Hän aloitti uuden elämänsä lähestulkoon samanlaisella riemulla kuin mihin oli edellisensä lopettanut, vaikkei siitä mitään tiennytkään. Elämänilo oli tallella, samoin kiinnostus kipuun ja tuskaan. Omista kyvyistäkin oltiin hyvin uteliaita ja niihin panostettiin - osin mentorin painostuksesta, osin ihan omasta kiinnostuksesta. Kuolemaan liittynyt tuli jatkoi elementtinä käsissä ja jaloissa, ja paheista nekrofilia vaihtui lievään pyromaniaan.
Uuden elämänsä aikana Sikke on tehnyt paljon ja ärsyttänyt jos jonkinmoisia tahoja saaden aikaan useita vihamiehiä ja muutaman kyseenalaisen tuttavankin. Mies on myös ehtinyt käydä kuoleman porteilla useammin kuin hän itse jaksaa vaivautua muistelemaan, ja sarvipää on myös omien sanojensa mukaan nauttinut joka kerrasta. Vankilassakin on tullut viruttua monesti kidutettavana, mutta koska kidutuksesta on Shigruksen kohdalla harmillisen vähän hyötyä, on rangaistusten todettu tehoavan paremmin, jos mies on vain unohdettu tyrmiin yksikseen pidemmiksi ajoiksi. Sellaisen jälkeen Sikke muistaa aina jonkun aikaa olla nätisti. Tai sitten ei.

Suhtautuminen muihin lajeihin
Muodonmuuttajat: Söpöjä. Tökkii ja maistelee innoissaan, hyvällä tuurilla paijaa nätisti, mutta yleensä lähinnä retuuttaa menemään, jos muodonmuutoseläin on riittävän pieni. (Ja vaikka ei olisikaan, yrittää silti.)
Ihmiset ja puolijumalat: Tosi kivoja! Viettää mielellään aikaa energiaa hankkien, härkkien tai joskus vahingossa auttaenkin.
Jumalat: Riippuu jumalasta.
Enkelit: Nuoret enkelit on hienoja. Vanhat ja etenkin arkkienkelit on kamalan tylsiä ja kaavoihin kangistuneita.
Demonit: Vihademonit ehdottomia suosikkeja. Himodemonit tulee hyvänä kakkosena. Muutkin menettelee.

Muuta hauskaa
- Vähän paha tapa maistella asioita niin kuin olisi vaippaikäinen. Nauttii myös, jos maisteltava asia saa aikaan jotain fyysisiä tuntemuksia suussa tai matkalla vatsaan.
- On puna-vihersokea. Lempivärinä punainen ja omasta mielestään pukeutuu siihen, mutta tosiasiassa ei osaa kertoa onko päällä punaista, ruskeaa vai vihreää. Väittää kuitenkin tietävänsä, että punaista on.
- Suututtaa vihademoneita mielellään vain saadakseen aikaan oikein komeat turpajuhlat.
- On yhtä mielellään sekä yllä että alla. Myös molemmat vaihtoehdot samaan aikaan on ihan käypä tilanne. Jos mukana on kipua, ei Sikke ole tippaakaan nirso tilanteen seksipuolen toteuttamisen suhteen.
- Oksennusrefleksi on hyvin heikko ja toimii lähinnä vain silloin, jos on syönyt jotain kerrassaan sopimatonta. Tällöinkin potee useimmin vain huonoa oloa, muttei anna ylen. Kurkkuun tökkiminen ei saa aikaan mitään.
- On jollain tasolla kiinnostunut omasta regeneraatiokyvystään. Lähinnä siinä mielessä, miten paljon fyysistä tuskaa kestää ja mihin asti kroppaa voi silpoa ja retuuttaa ennen kuin henki lähtee lopullisesti.
- Omaa pyromaanisia taipumuksia. Pikkupalot kuuluvat miehen preferenssiin, mutta joskus saattaa roihahtaa vähän enemmänkin. Mieluiten sytyttää materiaaleja käsillään tai jaloillaan, mutta muutkin tulentekovälineet kelpaavat, jos niitä sattuu olemaan hollilla.
- Tykkää joskus tylsyyttään polttomerkkailla viattomia ohikulkijoita. Siken harmiksi muut eivät oikein ole innostuneet tästä. Miehen on vaikea ymmärtää miksi, sillä hän ainakin olisi suorastaan onnessaan, jos joku läimäisisi häntä polttavan kuumalla kädellä selkään tai pakaralle.