Pelinäyte
Sept 28, 2016 20:45:54 GMT
Post by Mustepihla on Sept 28, 2016 20:45:54 GMT
Hahmosi näkee kuinka eläinmuodossa oleva muodonmuuttaja varastaa jotain torilta.
Kukaan muu ei tunnu huomaavan asiaa. Kirjoita siitä kuinka hahmosi toimii tilanteessa.
Moraali on, että erottaa oikean väärästä. Se käsittelee valinnan, joka sulautuu yksilön omaan arvomaailmaan – luo ne raamit, jossa näkemykset voivat olla jyrkästi toisistaan poikkeavat. Onko se siis moraalitonta, jos ei vain yksinkertaisesti piittaa? Jos teko, jonka todistaa sivusta, ei väräytä kasvoilla ilmeen juonnettakaan, vaan piirtyy sielunpeileihin yksinomaan havaintona. Arkipäiväisenä, mutta monien yhteiskuntakelpoisten tuomitsemana. Kysyn sinulta mitä mieltä olet; onko oikein varastaa? Vastaisin itse ”ei”, mutta…
Hänen, Esmen, vieressä oli istunut rotta. Sen kylkiluut paljastuivat ohuen turkin läpi, kun se kurotti likaiset käpälät kohti kanttia, joka oli äsken sivallettu irti leivästä. Niinkin vähäinen, niinkin mitätön olento jäi kiireiseltä torikansalta havaitsematta, muttei Esmeltä, joka nyrpisti nöpönenäänsä. Häntä ällötti. Likatassut kävivät aivan liian lähellä sitä viipaletta, joka oli tarkoitus kääriä hänelle ja hänen perheelleen; sille perheelle, johon tuo ahne rottakin kuului. Kyllä hän viheliäisen matohännän tunsi, vaikkakin valitettavasti. Illallispöydässä oli tuttu juttu, että haarukka vieraili pöydän yli ristihuulen lautasella, napaten sieltä jonkin herkkupalan ja kadottaen sen hammaspihaan. Mainitulla tapahtumakaarella rotta oli miehen muodossa, mutta yhtä kuvottava kuin nytkin. Yh.
”Minä en ole maksamassa tuota kuivaa kanttia, ettäs tiedät mokoma…”
Esme mutisi huivin takaa, jota hän oli huomaamattaan nykinyt ylemmäs piilottaakseen närkästyneen ilmehdinnän. Sanat eivät kuitenkaan kantaneet asianomaisen kiemurakorviin, vaan tavoittivat kauppiaan kuulon.
”Mitä sanoit?”, vanhempi kääkkä katsahti nuorukaiseen olan yli.
”Ei, ei mitään! Kunhan käyn kauppalistaa läpi… mielessäni… ilmeisesti ääneen… jep. Ei mitään.”
Pakonomainen naurahdus karkasi rusakolta, mikä palautti leipäkauppiaan murahtaen takaisin selkä häntä kohti. Esme itse mulkaisi rottaan, joka oli kipittänyt tilannetta röyhkeästi hyödyntäen pakkauspöydältä tiskin laitaa pitkin kanta suussaan, ja lopuksi loikannut hänen ostoskoriinsa. Tuntui hetken kuin käsivarrelle olisi rysähtänyt aikuisen elopaino.
”Tässä ostoksesi, poika. Tuleeko muuta?”
”Ei, kiitos. Tässä kaikki.”
Todellakin tässä oli kaikki. Esme nakkasi kuparia tasolle – yhden kilisevän jopa liikaa, mutta kauppias eikä hän korjannut erhettä. Koura kahmaisi nopeasti riihikuivan tiskin taa, hän puolestaan pudotti ostoksen kantoon välittämättä jäisikö rotta sen alle. Mihin olikaan kompastunut se orastava uho, ettei jänöjussi maksaisi kanttipalasta rahtuakaan? Moraalin syvään, ristiriitaisesti tulkittavaan monttuun tietenkin; mihinkäs muuhunkaan.
Mikä on dhruva?
[Vastaus piilotettu]
Kukaan muu ei tunnu huomaavan asiaa. Kirjoita siitä kuinka hahmosi toimii tilanteessa.
Moraali on, että erottaa oikean väärästä. Se käsittelee valinnan, joka sulautuu yksilön omaan arvomaailmaan – luo ne raamit, jossa näkemykset voivat olla jyrkästi toisistaan poikkeavat. Onko se siis moraalitonta, jos ei vain yksinkertaisesti piittaa? Jos teko, jonka todistaa sivusta, ei väräytä kasvoilla ilmeen juonnettakaan, vaan piirtyy sielunpeileihin yksinomaan havaintona. Arkipäiväisenä, mutta monien yhteiskuntakelpoisten tuomitsemana. Kysyn sinulta mitä mieltä olet; onko oikein varastaa? Vastaisin itse ”ei”, mutta…
Hänen, Esmen, vieressä oli istunut rotta. Sen kylkiluut paljastuivat ohuen turkin läpi, kun se kurotti likaiset käpälät kohti kanttia, joka oli äsken sivallettu irti leivästä. Niinkin vähäinen, niinkin mitätön olento jäi kiireiseltä torikansalta havaitsematta, muttei Esmeltä, joka nyrpisti nöpönenäänsä. Häntä ällötti. Likatassut kävivät aivan liian lähellä sitä viipaletta, joka oli tarkoitus kääriä hänelle ja hänen perheelleen; sille perheelle, johon tuo ahne rottakin kuului. Kyllä hän viheliäisen matohännän tunsi, vaikkakin valitettavasti. Illallispöydässä oli tuttu juttu, että haarukka vieraili pöydän yli ristihuulen lautasella, napaten sieltä jonkin herkkupalan ja kadottaen sen hammaspihaan. Mainitulla tapahtumakaarella rotta oli miehen muodossa, mutta yhtä kuvottava kuin nytkin. Yh.
”Minä en ole maksamassa tuota kuivaa kanttia, ettäs tiedät mokoma…”
Esme mutisi huivin takaa, jota hän oli huomaamattaan nykinyt ylemmäs piilottaakseen närkästyneen ilmehdinnän. Sanat eivät kuitenkaan kantaneet asianomaisen kiemurakorviin, vaan tavoittivat kauppiaan kuulon.
”Mitä sanoit?”, vanhempi kääkkä katsahti nuorukaiseen olan yli.
”Ei, ei mitään! Kunhan käyn kauppalistaa läpi… mielessäni… ilmeisesti ääneen… jep. Ei mitään.”
Pakonomainen naurahdus karkasi rusakolta, mikä palautti leipäkauppiaan murahtaen takaisin selkä häntä kohti. Esme itse mulkaisi rottaan, joka oli kipittänyt tilannetta röyhkeästi hyödyntäen pakkauspöydältä tiskin laitaa pitkin kanta suussaan, ja lopuksi loikannut hänen ostoskoriinsa. Tuntui hetken kuin käsivarrelle olisi rysähtänyt aikuisen elopaino.
”Tässä ostoksesi, poika. Tuleeko muuta?”
”Ei, kiitos. Tässä kaikki.”
Todellakin tässä oli kaikki. Esme nakkasi kuparia tasolle – yhden kilisevän jopa liikaa, mutta kauppias eikä hän korjannut erhettä. Koura kahmaisi nopeasti riihikuivan tiskin taa, hän puolestaan pudotti ostoksen kantoon välittämättä jäisikö rotta sen alle. Mihin olikaan kompastunut se orastava uho, ettei jänöjussi maksaisi kanttipalasta rahtuakaan? Moraalin syvään, ristiriitaisesti tulkittavaan monttuun tietenkin; mihinkäs muuhunkaan.
Mikä on dhruva?
[Vastaus piilotettu]